Käyntejä kotisivuilla:
63251 kpl
13.8.2012
Uusi ulkoasu
18.7.2011
Kävijämäärät vain kasvavat
11.12.2010
20000!!!
12.7.2010
Uusi domain - björkman.fi
26.4.2010
10 000 kävijää rikki!
Paljon on tapahtunutTiistai 15.1.2013 klo 22:26 - Jyri Iltaa ihmiset! Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni. Yritän kasailla tähän muutamia ajatuksia ja saada siten kirjoitteluni taas raiteilleen :) MaratonMaratonprojekti etenee. Ilmoittautuminen itse maratonille oli hoidettu jo aiemmin, mutta nyt on myös lennot Tukholmaan hoidettu. Tuossa oli jonkin aikaa taukoa harjoittelusta, mutta kiipesin takaisin kelkkaan käymällä lenkillä noin viikko sitten. Kuten arvata saattaa, eri paksuisella ja kovuisella lumella juokseminen oli melkoisen hankalaa, joten olen nyt viime päivinä keskittynyt harjoittelemaan kuntopyörällä. Käyn varmasti vielä lenkkeilemässä lumellakin, katsotaan nyt miten säätila suosii :) TyötOlen siirtymässä uuteen työpaikkaan kuun vaihteessa. Siirryn uusiin haasteisiin Fonectalle helmikuun alussa. Päätös lähteä hakemaan uusia haasteita kypsyi syksyn aikana ja sain varmistettua uuden paikan tammikuun alussa. PerhePerhe voi hyvin. Aada on oppinut lukemaan todella hyvin ja tykkää selkeästi koulusta. Pipsa on tarharyhmässään yksi "isoista" ja menee ensi syksynä jo eskariin. Ellen työskentelee neuvolassa ja tykkää työstään :) KäsipalloLiiton takaraja pelaajasiirroille umpeutuu tammikuun lopussa. Sen jälkeen pelaan enää pelkästään Kiffenissä. Pari peliä on tullut pelattua sitten viime näkemän. Eihän ne kovin hyvin ole menneet, mutta nyt on loistava hetki parantaa! Miesten II-divisioona jatkuu meidän osaltamme 21.1.2013 klo 20:40 kun Ruskeasuon hornankattilassa vastaan asettuu rakas paikallisvastustajamme Haukat. MuutaElämä menee eteenpäin painollaan. Ystävät pysyvät ystävinä suurista muutoksista (naimisiinmenot, vauvauutiset, yms) huolimatta. Voisinpa oikeastaan todeta olevani tällä hetkellä erittäin tyytyväinen elämääni! Säätila tosin voisi olla hieman parempi ;) |
||||||||||||||||||
Iltapäiväkävely lasten kanssaSunnuntai 2.12.2012 klo 22:36 - Jyri Tytöt pyysivät aamupäivällä päästä luistelemaan tänään. Pelini jälkeen olikin sopivasti aikaa ulkoiluun lasten kanssa, ja eilen tuli kaiveltua kellaria siten, että luistimet olivat sopivasti hollilla sielläkin. Lupasimme siis lapsille, että käymme pelini jälkeen katsomassa onko lähikentällä jäätä ja mahdollisesti luistelemassa. Nappasimme siis luistimet mukaan ja lähdimme katsomaan tilannetta lähikentällä. Olihan pakkasta ollut jo monta päivää, joten jotain toiveita oli eläteltävissä. Todellisuus iski kuitenkin kasvoille kun pääsimme kentän luo, kun jäätä ei oltu tehty. Tytöt pettyivät kun emme päässeetkään luistelemaan, mutta päätimme käydä hieman kävelemässä ja pyörähtää samalla "Ankkapuistossa".
Pienen sightseeing-kierroksen jälkeen pääsimme sitten Ankkapuistoon, josta tytöt ovat aina tykänneet todella paljon. Nytkin suunta kävi heti kättelyssä kohti lasten rakastamaa karusellityyppistä laitetta. Laitteessa on siis pylväs, jonka päässä on keskeltä taitettu tanko, jonka päissä on istumapaikat vanhojen renkaiden päällä. Jos joku tietää laitteelle fiksumman nimen, niin kertokaa ihmeessä vaikka kommenteissa :) Tytöt tykkäsivät todella paljon pyöriä ympyrää laitteessa ja pyytelivät lisää vauhtia. Välillä vaihdoimme suuntaa jotteivat päät menisi liian pyörälle. Pyörimisen jälkeen jatkoimme vielä muille leikkipuiston laitteille, joissa tytöt pyörivät, kiipeilivät, keinuivat ja pomppivat. Puistosta löytyi myös pari uutta kaveria, joiden kanssa tytöt leikkivät hetken aikaa. Puiston jälkeen suunnistimme vielä kaupan kautta kotiin ja kodin lähettyvillä kyselimme tytöiltä vielä ettei varmasti ollut kylmä. Kovasti tytöt vakuuttivat, että kylmä on vain naamalla, joka kertoo mielestämme aika hyvin, että pukeutumisvalinnat olivat osuneet kohdalleen. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aada, pipsa, ellen, kävely, kylmä |
||||||||||||||||||
Kiffen 38 - 24 Dicken AkademiSunnuntai 2.12.2012 klo 15:26 - Jyri
Kiffenin ajoittain tehokas puolustus oli myrkkyä Akademin nuorille, joilla alkoivat loppua ideat kesken ja puolustuksen kovuus saikin heidät välillä silminnähden turhautumaan. Kun Kiffenin hyökkäys toimi vielä hyvin tehokkaasti oli päivän resepti valmis. Silmiinpistävintä Akademin hyökkäyksessä oli tehojen kasaantuminen. Joukkueen 24 maalista 20 meni kolmelle pelaajalle, joista eniten, 9 kpl, teki vahvalla vedolla paiskonut Max Granlund. Kiffenillä tehot jakaantuivat tasaisemmin, peräti 9 pelaajan iskiessä vähintään kaksi häkkiä. Erityisesti mieleen jäivät toisella puoliajalla loistaneen Samin japanilainen laidasta sekä Paken ensimmäinen yksin läpi maali sitten kultaisen 90-luvun. Henkilökohtaisesta suorituksestani voin ilokseni kertoa laitavedon jyvän löytyneen pitkästä aikaa, kun laidasta tehoni olivat 100% (2/2). (Pieleen mennyttä nopeaa ei tähän laskettu, kun ei ollut laidasta ;) Tämänpäiväisen voiton myötä Kiffen jatkaa II-divisioonan runkosarjan kakkosena edellään ainoastaan ennakkosuosikki Dynamo. Kiffenin maalit:
II-divisioonan sarjataulukko »
|
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsipallo, kiffen |
||||||||||||||||||
Otteluennakko Kiffen - Dicken AkademiLauantai 1.12.2012 klo 23:52 - Jyri
Alkuasetelmat
Edellisen ottelun loppupuolella loistaneen Juhan pelaaminen huomenna on vielä hieman epävarmaa puolison lasketun ajan johdosta, mutta muuten Kiffenillä on kasassa paras mahdollinen joukkue käytännössä kaikkien pelaajien ilmoittauduttua mukaan taisteluun.
Aiempien ottluraporttien perusteella Akademin Christoffer Lindroos on selkeästi silmällä pidettävä pelaaja. Nuoresta iästään huolimatta hän onnistui takomaan 8 maalia Dynamon verkkoon, mikä on kenelle tahansa tämän tason pelaajalle loistava suoritus. OtteluennakkoDicken Akademi tulee todennäköisesti vyöryttämään nuorta ja juoksuvoimaista porukkaa laajalla rintamalla kohti Kiffenin päätyä. Huomenna paljon riippuu Kiffenin hyökkäyspelin onnistumisesta sekä tiukasta puolustuksesta. Juoksukilpailussa Akademi on todennäköisesti Kiffeniä vahvempi, joten viimeistelyn on oltava vakuuttavaa, jottei vieraita päästetä juoksentelemaan nopeita hyökkäyksiä. Vieraskenttänä Ruskeasuon hornankattila on kuitenkin häijyydessään omaa luokkaansa ja kun katsomoon saadaan vielä pari joukkueellista junioreita saataneen kotijoukkueelle käyttöön paljon puhuttu seitsemäs kenttäpelaaja äänekkään kotikatsomon muodossa. Kun soppaan lisätään vielä B- ja D-junioreiden viikon sisään ottamat voitot Dickenistä omissa sarjoissaan, voidaan perustellusti todeta myös miehillä olevan erinomaiset mahdollisuudet viedä ottelu nimiinsä. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiffen, käsipallo |
||||||||||||||||||
Tuomarinkylän kartanollaSunnuntai 18.11.2012 klo 22:20 - Jyri Kävimme tänään koko perheen voimin Tuomarinkylän kartanolla sisustusliike Country Whiten joulun avajaisissa, jossa tarkoituksena oli käydä ratsatuttamassa lapsia ponilla. Paikalle päästyämme oli poniajelun alkuun vielä sen verran paljon aikaa, että kiertelimme hetken sisustusliikkeessä, hörppäsimme glögit ja kävimme katsomassa Tuomarinkylän kartanoon rakennettua museota. Museokäynnin jälkeen pääsimme sitten ratsastelemaan pienen jonotuksen jälkeen. Pipsa oli todella innoissaan ja jännittynyt, ja Aadakin uskaltautui ratsastamaan.
Ylläolevat kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla. Ratsastelun jälkeen suuntasimmekin sitten kaupan kautta kotia kohti. Päivä oli erittäin hauska ja tytöt selvästi nauttivat! |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aada, pipsa |
||||||||||||||||||
Sisätossut kuntoonSunnuntai 18.11.2012 klo 22:01 - Jyri SIsäkenkäni olivat ottaneet jo jonkin aikaa sitten himan osumaa, jonka johdosta toisen tossun kärki repsotti hieman, mutta vielä varsin pelikelpoisesti. Edellisessä matsissa sitten tuo repsahdus avautui lisää niin, että siinä kunnossa ei tossuilla enää pahemmin pelattaisi. Tänään oli sitten aika ottaa liima, neula ja lanka kauniiseen (tosi :D ) käteen ja alkaa korjaamaan kenkiä. Ensimmäinen operaatio oli repiä vanhat langat irti tossun kärjestä ja tuupata liimaa pohjan ja kengän väliin. Sitten otin tuosta vanhasta langasta parhaat palat talteen ja aloin ompelemaan kärkeä paikalleen. Neulan oikeaan kohtaan saaminen kengän sisällä oli kohtuullisen hankalaa ja onnistuinpa kertaalleen ompelemaan pohjallisenkin kiinni kenkään, kunnes tajusin ottaa sen pois. Loppujen lopuksi onnistuin kuin onnistuinkin saamaan ompeleet kohdalleen, jonka jälkeen laitoin vielä lisää liimaa kengän ja pohjan kärjen väliin sekä kärjen ulkopuolelle ompeleiden päälle.
Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia ennen operaatiota ja sen aikana, mutta tässä nyt valmis tuotos. Toivottavasti tuo nyt sitten kestää, tulikokeeseen kenkä joutuu ensi tiistaina, kun käyn pelaamassa Wincesterin kanssa SCH:ta vastaan. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korjaus |
||||||||||||||||||
Camise 20 - 21 KiffenPerjantai 16.11.2012 klo 0:32 - Jyri
Ensimmäisen puoliajan alku oli vahvaa esitystä Kiffeniltä ja 7 minuutin kohdalla vähämaalinen ottelu oli 1 - 3 Kiffenin hyväksi. 14 minuutin kohdalla peli kuitenkin jämähti paikoilleen, jolloin Camise pääsi repimään hieman eroa, ottelun ollessa 18 minuutin kohdalla 8 - 5 Camiselle. Puoliajan loppu oli taas vahva Kiffenille ja puoliajalle mentiin kutkuttavan jännittävässä 9 - 9 tasatilanteessa. Toinen puoliaika noudatti osittain ensimmäisen puoliajan kaavaa. Vahva alku Kiffenille, ensimmäiseen viiteen minuuttiin Camise ei tehnyt yhtään maalia ja Kiffen johti taas kolmella maalilla. Siitä eteenpäin edettiin tasatahtia aina 11 minuutin kohdalle, jolloin Camise alkoi kirimään ja meni 21 minuutin kohdalla ohi. Tästä eteenpäin mentiin tasatahtia aina 28 minuutille asti, jolloin Camise johti kahdella maalilla ja Kiffen aloitti uskomattoman kirin. Viimeisen kahden minuutin aikana nousimme tasoihin ja lopulta ohi 5 sekuntia ennen pelin päättymistä. Loppuhetkillä Camise viivytteli tärkeitä sekunteja aikalisän ottamisessa ja aika katkaistiin kaksi sekuntia ennen loppusummeria. Tuossa ajassa keskialoituksesta maalia tehdä, joten Kiffen vei ottelun nimiinsä lukemin 20 - 21. Ottelun hahmoiksi nousivat 7 maalia mättänyt Pakke, lopussa kahdesti onnistunut Juha ja maalilla loistanut Tare. Vastustaja ei tänään ollut mikään kovin hyvä, mutta tuomarien ja katsomon suosiollisella avustuksella tekivät pelistä todella vaikean Kiffenille. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsipallo |
||||||||||||||||||
Poskiontelot täynnäKeskiviikko 31.10.2012 klo 21:19 - Jyri Nyt on sitten tällä herralla ensimmäistä kertaa eläessään poskiontelontulehdus. Aamulla kun laitoin kenkiä jalkaan, tuntui siltä että joku yrittää poskipäistä läpi, joten ei muuta kuin lääkäriaikaa varaamaan heti töihin päästyä. Lääkäri totesi melkoisen nopeasti kyseessä olevan selvän tapauksen ja ilmeisesti näytin melko huonolta, kun sain hevospillerien lisäksi vielä loppuviikon sairaslomaa. Nyt sitten vain lepoa tauluun ja toivotaan, että antibiootit vaikuttavat nopeasti. |
||||||||||||||||||
Kolmosdivarin käsistäTiistai 30.10.2012 klo 22:32 - Jyri
Omien treenien aikana meinasi välillä loppua kunto kesken, mutta yllättävän nopeasti sitä nykyään palautuu tilanteesta, jossa henki ei enää meinaa kulkea ja pelin alkaessa olikin sitten vain paikat mukavan lämpöisinä. Itse ottelussa sain taas pitkästä aikaa maalijyvän kohdalleen ja pääsin tekemään muutaman häkin. Pelailu oli kivaa, kun se ei ole liian vakavaa ja itse ottelu päättyi meidän voittoomme yli kymmenen maalin erolla :) |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsipallo |
||||||||||||||||||
Aadan 7-vuotissynttäritMaanantai 29.10.2012 klo 0:21 - Jyri
Aadan koulukavereista valitettavasti vain yksi pääsi paikalle, muut eivät ilmoittaneet mitään. Onneksi äidin kavereilta löytyy suurin piirtein samanikäisiä lapsia, joilla vajetta saatiin hieman paikattua. Itse synttärit olivat erittäin kivat! Alussa lapset pääsivät juoksentelemaan, hyppimään ja pomppimaan sekä heilumaan köysissä. Välillä mentiin ilmavolttipatjalla, välillä trampoliinilla, sitten tehtiin kuperkeikkoja ja lopuksi heiluttiin vielä köydellä patjalle. Liikunnallisen osuuden jälkeen päästiin sitten nauttimaan tarjoiluista. Kakun lisäksi tarjolla oli karkkeja, sipsejä, poppareita, muffinseja ja limua. Kun lahjat oli avattu, päästiin vielä hetkeksi liikkumaan lasten suosikkipisteisiin. Kuvia juhlista löytyy täältä. Paikka oli selkeästi tehty liikuntaan ilman turhia komeiluja. Pääosassa olivat trampoliinit ja ilmavolttipatja sekä iso permanto. Myös kaikki telinevoimistelutelineet löytyivät, joten niitäkin pääsee halutessaan käyttelemään. Synttäreiden järjestämiseen paikka sopi oikein hyvin ja paikan edustajan tekemä temppurata oli juuri sopiva lasten taidoille. Parasta oli kuitenkin se, ettei tarvinnut puunata kotia ennen ja jälkeen juhlien :D |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aada, synttärit |
||||||||||||||||||
KäsipalloaSunnuntai 28.10.2012 klo 11:33 - Jyri Käsipallokausi on taas pyörähtänyt käyntiin. Aikaisemmista kausista poiketen, Kiffen on tehnyt yhteistyösopimuksen Wincesterin (M3D) kanssa, joten nyt on mahdollisuus pelata kahdessa joukkueessa. Kauden ensimmäisen pelini pelasinkin Winsun paidassa viime torstaina Camisen kakkosjoukkuetta vastaan. Erinäisten pelaajakuvioiden päätteeksi (Tare veti lärvit eikä päässyt krapulaltaan paikalle) päädyttiin tilanteeseen, jossa meillä ei ollut paikalla muita maalivahteja ja allekirjoittanut päätyi vetämään pitkän paidan päälleen ja hyppimään tolppien väliin. Ilmeisesti en onnistunut väistelemään palloja ihan riittävän hyvin sillä voitimme ottelun 23 - 25. Hieman aiemmin Kiffenillä oli kauden ensimmäinen peli Esbo IF:ää vastaan, mutta tuo sattui juuri samalle päivälle ja kellonajalle kuin Aadan 7-vuotissynttärit, joten en päässyt paikalle. Kiffen voitti tuon ottelun 27 - 38 ja haki arvokkaat vieraspisteet Leppävaaran urheiluhallista. Kiinnostuneille tiedoksi, että sarjataulukot löytyvät: Olen ilolla huomannut uusien joukkueiden tulon kotimaisille käsipallokentille. Kolmosdivarissa on ainakin kaksi tuoretta joukkuetta, joiden kotisivuilla on kerrottu mukavasti lajiesittelyä sekä hieman taustoja. Pikaisesti vilkastuna ainakin SCH ja Puuman Metsästäjät avaavat sivuillaan hieman lajia kiinnostuneille. Uusien joukkueiden tulo areenoille lisää lajin tunnettavuutta ja näkyvyyttä sekä avaa ovia tuleville sukupolville jotta käsipallo säilyy Suomessa elinovimaisena jatkossakin. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsipallo |
||||||||||||||||||
Taas pitkä hiljaisuusSunnuntai 28.10.2012 klo 11:16 - Jyri Huomenta! Taas on päässyt käymään niin ikävästi, että edellisestä kirjoituksesta on kulunut pitkä aika. Muutamaan kertaan olen miettinyt, että tästä pitäisi kirjoittaa blogiin, mutta jotenkin se on vain aina jäänyt. Tällä kertaa en lupaa mitään, mutta yritän jaksaa muistaa kirjoittaa useammin. Pistetään tähän lohdutukseksi oma kuvani, jotta muistatte kuka täällä kirjoittelee :D
|
||||||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: laiskuus, aika |
||||||||||||||||||
Paska ilta, mutta tulihan oltuaTorstai 16.8.2012 klo 2:13 - Jyri Lähdin stten alkuillasta ulos tarkoituksenani viettää hauska ilta kavereiden kanssa. Toisin kävi. Ilta alkoi varsin mainiosti, kun näin pari kaveria Musiikkitalon takana. Tästä suuntasimme sitten Chelsea Pubiin. Chelsean jälkeen mietimme hetken mihin menisimme ja päädyimme sitten yhden ystävän painostuksesta Casinolle. Casinolla katsoimme aikamme yhden kaverin pelaamista ja kyllästyimme. Sitten kyseinen kaveri vei meidät puoliväkisin Tapiolan Aladdiniin. Paikka oli täysin kuollut ja ilta uhkasi päättyä katastrofinomaisesti. En jaksanut kovin kauaa olla siellä vaan lähdin kävelemään bussipysäkille. Pysäkillä jouduin odottelemaan vielä yli puoli tuntia bussia joka veisi kotiin. Onneksi pysäkille tuli vielä pari henkilöä, jotka suuntasivat samaan suuntaan ja sain vietettyä loppuillan hieman paremmassa seurassa. Kyseinen pariskunta jäi samalla pysäkillä kanssani ja pääsin onneksi vihdoin nukkumaan. Herätykseen alle 5 tuntia ja nyt vituttaa. *murisee* |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: baari, ilta |
||||||||||||||||||
Auto katsastettuKeskiviikko 15.8.2012 klo 11:06 - Jyri Nyt on sitten ori käyty katsastamassa. Ei huomautettavaa ja katsastus läpi niin että livahti :) |
||||||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: auto |
||||||||||||||||||
Uusia juoksureittejäTiistai 14.8.2012 klo 21:57 - Jyri
Reitti oli oikein loistava ja kohtuullisen rauhallinen. Eniten häiriötä koitui Kauklahden molemmin puolin heinäsirkoista, joiden siritys kuului musiikin läpi korviin, eikä yleensä osunut ollenkaan samaan tahtiin musiikin kanssa :D Suurin osa reitistä oli asfalttitietä, joka, tavoite huomioonottaen, on tällä hetkellä minulle paras alusta juosta. Kunnon parantumisen huomasi nyt hyvin myös hieman pidemmällä matkalla. Aiemmin olen joutunut pitämään vauhdin noin 6,5 min/km tahdissa, mutta nyt juoksu sujui sutjakasti ja lähes huomaamatta hieman alle 6 min/km tahdissa. Lopulta edes jalat eivät olleet kovin kipeät, eli on hyvinkin mahdollista, että saattaisin pystyä pitämään tuon tahdin tässä vaiheessa jo 20 km matkan. En tosin ole heti kokeilemassa, sillä huomenna pidän vapaaillan ja torstaina on pitkästä aikaa käsistreenit. Käytännössä mennee sunnuntaille tai ensi viikolle tuo "20 km alle 2 tunnin"-kokeilu. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juoksu, urheilu |
||||||||||||||||||
Uusi tatuointiTiistai 14.8.2012 klo 15:22 - Jyri Otin viime kesänä pitkään suunnittelemani uuden tatuoinnin. Äitini kuoleman muistolle tehty tatuointi oli jotain, mitä olin halunnut jo pitkän aikaa, mutta en ollut aiemmin ollut täysin valmis sen ottamiseen. Kuvan hakkasi serkkuni Laura. Valokuvat on otettu aina taukojen kohdalla.
Tatuoinnin tekemisessä kesti muutama tunti. Rintalastan vieressä tuntui aika höpöltä, mutta kyllä sen kesti kun tiesi miten hyvää se mulle tekee :D |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tatuointi |
||||||||||||||||||
Juoksuvauhti kiristyyTiistai 14.8.2012 klo 14:06 - Jyri Kuntoni on parantunut lenkkeilyn myötä huimasti. Kun aluksi kymmenen kilometrin juokseminen tuntui lähinnä kaukaiselta haaveelta, on se lenkkinä nykyään jo vähän lyhyen puoleinen. Myös vauhti on kasvanut, sillä eilen juoksin ensimmäistä kertaa 10 km alle tuntiin. Ja reilusti menikin, lopulta nopein 10 km matkalla meni aikaan 0:55:43, joka on jo yli 10 minuutin parannus ensimmäiseen kympin lenkkiin verrattuna. Tänään voisin sitten yrittää etsiä jonkin sopivan, noin 15 km lenkin juostavaksi. Tällä kertaa voisi hieman muuttaa suuntaa. Kun tuo 10 km lenkki kulki keskuspuiston ja Kauniaisten kautta, niin nyt voisin lähteäkin vaikka Kauklahden tai Suomenojan suuntaan... Pitää miettiä. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juoksu, urheilu |
||||||||||||||||||
Aadan ensimmäinen koulupäiväTiistai 14.8.2012 klo 13:58 - Jyri
Aada aloitti tänään koulun. Ensimmäinen koulupäivä oli jännittävä, mutta Aada oli todella innoissaan lähdössä koulutielle. Koulumatka taittui nopeasti ja Aada tiesi jo hyvin, miten kouluun kävellään, olimmehan harjoitelleet matkan kulkemista ja teiden ylittämistä edellisellä viikolla useita kertoja. Risteyksissä Aada osasi hienosti katsoa mistä kaikista suunnista autoja voi tulla. Alkuhärdeli koulun pihalla oli melkoinen. Piha täyttyi innokkaista ekaluokkalaisista jo hyvissä ajoin ennen aamuyhdeksää, jolloin koulu alkoi. Kullekin ryhmälle oli merkitty oma jonon paikka, johon oppilaat kutsuttiin ennen sisälle siirtymistä. Sisällä kävimme Ellenin ja Pipsan kanssa nopeasti vilkaisemassa Aadan luokkaa ja sitten vilkuttelimmekin jo hyvästit opiskelun alkaessa. Päivä meni nopeasti Pipsan kanssa kotosalla ja pian olikin jo aika hakea Aada koulusta. Aada olisi kovasti halunnut mennä iltapäiväkerhoon, mutta oman lomani jatkuessa vielä, Aada tuli kuitenkin kiltisti kanssamme kotiin. Ensimmäisen päivän ohjelmassa on todennäköisesti ollut lähinnä tutustumista, vaikka kotiläksyä tulikin. Huomenna uskoisin innokkaiden ekaluokkalaisten kuitenkin aloittavan oppimisen oikein toden teolla :) |
||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: aada, koulu |
||||||||||||||||||
SimbaMaanantai 13.8.2012 klo 21:16 - Jyri
Olin jo kokonaan unohtanut, etten ollut kirjoittanut tänne Simbasta. Simba on ihana kissamme, jonka saimme syyskuun lopussa 2011. Ensimmäiset pari päivää Simba arasteli todella paljon ja vietti suurimman osan ajasta sänkymme alla. Pikkuhiljaa Simba kuitenkin rohkaistui ja alkoi viettämään aikaa myös lähellämme.
Nykyisellään Simba on varsinainen sylikissa, joka viihtyy loistavasti sylissä ja haluaa aina olla lähettyvillämme. Leluista Simba tykkää myös paljon. Usein iltaisin nukkumaan mennessämme Simba juoksee ympäri kämppää kuin heikkopäinen lennätellen leluja suuntaan jos toiseenkin :D Annettuaan kyytiä leluille, Simba hyppää jalkopäähämme nukkumaan, jossa viihtyykin koko yön. Muutenkin Simba nukkuu paljon. Oli se sitten auringonpaisteessa parvekkeella, sylissä tai lattialla kaikkien lähellä, Simba viettää suurimman osan päivästä nukkumasan mailla. Aiemmin Simballa oli paha tapa käydä pissailemassa sänkyihimme. Edelleenkään ei ole täysin selvää mistä se johtui, mutta helpoin ratkaisu oli pedata sängyt :D Jostain syystä Simba ei ole vielä kertaakaan käynyt pissaamassa pedattuun sänkyyn *koputtaa päätä*. Nyt uskaltaa taas jättää myös makuuhuoneiden ovet auki ja Simballakin on selvästi enemmän liikkumatilaa.
Rakas Simbamme on ollut meillä kohta vuoden emmekä voisi enää edes kuvitella elämää ilman sitä. On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun tulee kotiin ja rakas lemmikki juoksee ovelle vastaan ja alkaa kiehnäämään jaloissa <3 |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koti, kissa, simba |
||||||||||||||||||
Tähtäimessä maratonMaanantai 13.8.2012 klo 17:17 - Jyri Sain muutama viikko takaperin juoksukärpäsen pureman. Aloin harjoittelemaan maratonia varten. Sopivan kohteen löytäminen ei ollut kovin vaikeaa. Kriteerejä olivat kohtuullisen lähellä juostava, mieluummin muualla kuin suomessa ja ajankohta seuraavan kesän alkupuolelle. Näillä päädyttiin sopivasti Tukholman maratoniin. Ensi kesäkuun ensimmäinen päivä pitäisi siis lähteä lahden yli länsinaapuriin juoksemaan 42,195 km. Aloitin harjoittelun klassisesti aivan liian kovaa. Juoksin Jakomäessä ns. Fazerin lenkkiä kieli vyön alla ja olin aivan loppu. Sitten rupesin hieman ottamaan asioista selvää ja parantamaan harjoittelumetodeja, jolloin hommasta tuli huomattavasti mielekkäämpää. Peruslenkki on nyt 8-15 km tahdilla 6,5 min/km, jolla pääsisi maratonilla n. 4,5 h loppuaikaan. Tavoitteeni on juosta peruslenkki noin kolme kertaa viikossa ja hieman pitempi, vähintään puolimaratonin mittainen lenkki kerran viikossa. Luottoapurinani lenkeillä on Endomondo-applikaatio puhelimessa, joka mittaa kuljetun matkan, siihen käytetyn ajan ja kertoo kilometrin välein matkan, kokonaisajan ja edellisen kilometrin ajan. Sen avulla on helppo pitää vauhti tasaisena ja huolehtia ettei juokse liian kovaa. Applikaation ilmaisversio riittää omaan harjoitteluuni vallan mainiosti, joten tuolta osalta ei kustannuksiakaan tullut :) Alussa kännykkä kulki mukana verkkaritakin taskussa, mutta kun lämpötila on 27 astetta ja juomapullo ei mahtunut taskuun, oli toinen ratkaisu tarpeen. Tähän vastasi juomapullovyö, jossa on lokero pullolle ja oma tasku kännykälle. Sopiva vyö löytyi Prismasta ja hintaa tuli huimat 9,95 e. Nyt on sitten välineet kunnossa ja maantie odottaa juoksemista. Tässä vaiheessa puolimaratonin aika on 2:15:29, joten 4,5 h tavoite maratonille ei ole suinkaan tuulesta temmattu. Harjoitteluaikaa on jäljellä noin 9,5 kk. |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juoksu, maraton, urheilu |
||||||||||||||||||