Pikakysely

Väsyttääkö?

Blogi

Kävijämäärä

Käyntejä kotisivuilla:
45117 kpl

Twitter

Follow jylppy81 on Twitter

tatska.jpgPerhe

Perheeseeni kuuluu vaimoni Ellen ja kaksi lasta, Aada ja Pipsa, joilla on kaikilla omat sivunsa.

Sitten on vielä kaksi ihanaa pikkusiskoa, faija, paljon serkkuja, tätejä, eno, setä sekä aikaimoinen läjä sekalaisia sukulaisia ja melkein sukulaisia :) Sekä faija, että äiti olivat viisilapsisista perheistä, joten siitä johtuu suuri serkkujen määrä. Lisäksi, molempien puolisoilla on paljon sisaruksia, joten erinäisten sukulaisten lista on sitten todella pitkä.

Äitini kuoli syöpään vuonna 2000. Viime vuosina olen pikkuhiljaa alkanut pääsemään yli tapahtuneesta. Seuraavan tatuointini olen ajatellut ottaa äitin muistoksi ja se tulee nostattamaan vielä tunteita pintaan. Kyseisen tatuoinnin ottaminen aiemmin ei olisi ollut mahdollista, sillä en todennäköisesti olisi kestänyt sitä, mutta nyt aika tuntuu sopivalta. Tarkoitus olisi saada se tehtyä tulevana kesänä.

(Edit 1.10.2010) Seuraava tatska on siirtynyt taloudellisista syistä hieman enemmän tulevaisuuteen, mutta laitoin kuvan edellisestä tähän sivulle lohdutukseksi :) Mikäli haluat tietää lisää käyttämistäni merkeistä, klikkaa kuvaa.